Koe-eläimenä käytetyt simpanssit eläkkeelle Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Simpansseja on käytetty eläinkokeissa, koska ne ovat fysiologialtaan hyvin samankaltaisia ihmisten kanssa. Simpansseja on tutkittu nykyaikana lähinnä käyttäytymiskokeissa. Eläinkokeilla pyritään vähentämään ihmisten ja eläinten kärsimyksiä pitkällä tähtäimellä.

Yleisimmät eläinkokeissa käytetyt eläimet ovat kaloja tai jyrsijöitä. Esimerkiksi rotilla suoritettavien laboratiokokeiden avulla on kehitetty lukuisia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä ihmisten pelastamiseksi. Eläinkokeet herättävät runsaasti mielipide-eroja, sillä osa haluaa eläimille samanlaiset oikeudet kuin ihmisille. Eläinkokeita pidetään yleisesti julmina, mutta harva edes tietää, kuinka kokeita tehdään käytännössä. Eläinkokeita valvotaan tiukasti lakeja säätämällä.

Yhdysvalloissa säädettiin aiemmin tänä vuonna laki, jonka mukaan uhanalaisten lajien käyttö tutkimustarkoituksessa on kielletty. Yhdysvaltain terveysvirasto on nyt määrännyt, että maassa lopetetaan myös kaikki simpansseilla tehdyt tutkimukset. Virasto päästää eläkkeelle yhteensä 82 simpanssia, ja he ovat aiemmin vapauttaneet 50 yksilöä. Simpansseilla suoritettavien kokeiden alasajo on alkanut noin viisi vuotta sitten.

Samankaltainen kielto on voimassa jo Alankomaissa, Uudessa-Seelannissa, Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa ja Britanniassa, IFL Science uutisoi. Simpansseja ja niiden käyttäytymistä voidaan kuitenkin tutkia myös jatkossa ilman, että kajottaisiin niiden elintoimintoihin. Euroopan unioni on kieltänyt kaikki eläinkokeet kosmetiikan tutkimisessa.