Näin näytät itsevaremmalta – muista hengittää syvään

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Itsevarmuus on asia, jonka muut aistivat ihmisen puheesta, olemuksesta ja eleistä. Jännittäminen aiheuttaa koko vartaloon, hengitykseen ja ääneen sellaisen lukon, että kuka tahansa alkaa näyttämään ja vaikuttamaan muiden silmissä epävarmalta.

Jeanne Joe Perrone jakoi Elite Daily -lehdessä vinkin, minkä avulla omaa itsevarmuuttaan pystyy kehittämään. Kaikki lähtee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hengittäminen. Hengitys vaikuttaa ihmisten tunteisiin nopeasti ja esimerkiksi nopea ja pinnallinen hengitys voi saada jännittävän tilanteen tuntumaan entistä jännittävämmältä ja ahdistavammalta. Tämän vuoksi kannattaa keskittyä epävarmoissa tilanteissa siihen, että hengittää rauhallisesti sekä sisään että ulos.

Ennen jännittävään tilanteeseen astumista kannattaa tehdä nopea harjoite, jonka aikana keskittyy pelkästään hengittämiseen. Harjoitteen aikana hengitetään esimerkiksi neljä kertaa sisään ja ulos. Sisäänhengittäessä pitää ottaa keuhkot täyteen ilmaa. Uloshengittäessä kaikki ilma pitää poistaa keuhkoista ja pitää keuhkoja hetken ajan täysin tyhjänä ennen kuin hengittää uudelleen sisäänpäin.

Hengitysharjoituksella on ihmisiin nopeita positiivisia vaikutuksia. Se pitää hengityksen harjoitteen jälkeenkin automaattisesti hieman rauhallisempana ja syvempänä, minkä lisäksi se kirkastaa mielen. Turha ahdistuneisuus poistuu, minkä lisäksi sisäänhengittäminen myös selkeyttää puhetta ja parantaa äänentuotantoa.

Uusimmat