Karmaiseva video koiraelokuvan kulisseista paljastui – elokuvan ensi-ilta peruttu!

Elokuvat Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Tuotantoyhtiö Univesal Pictures on päättänyt peruuttaa koira-aiheisen A Dog’s Purpose -elokuvan ensi-iltan Yhdysvalloissa. Syynä on runsaasti kohua herättänyt, eläinrääkkäykseen viittaava video elokuvan kuvauksista.

TMZ-sivusto julkaisi keskiviikkona videon, jossa saksanpaimenkoiraa yritetään saada kuohuvaan veteen. Selvästi kauhuissaan oleva eläin työnnetään altaaseen lopulta väkisin. Koira uppoaa nopeasti pinnan alle.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Videon julkaisun jälkeen eläinoikeusjärjestö PETA kehotti ihmisiä boikotoimaan A Dog’s Purpose -elokuvaa. Universal ja Amblin -tuotahtoyhtiöt ovat sittemmin julkaisseet asiaa koskevan tiedotteen. Sen mukaan elokuvan tammikuun 27. päivälle suunniteltu ensi-ilta on toistaiseksi peruttu, ja tapaus aiotaan tutkia läpikotaisesti.

– Koska Amblin käy edelleen läpi taannoin julkaistua videota, levittäjä Universal Pictures on päättänyt peruuttaa A Dog’s Purpose -elokuvan ensi-illan ja pressinäytökset, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteessa vakuutellaan, ettei eläintä missään vaiheessa satutettu kuvauksissa olleiden turvahenkilöiden, kouluttajien ja stunttikoordinaattoreiden mukaan. The Hollywood Reporter -sivuston mukaan PETA on aloittanut omat julkaistua materiaalia ja kuvauksia koskevat tutkimuksensa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Elokuvat, Viihdeuutiset -osioistamme.

.