TV-katsojat järkyttyivät: Ruutuun varoitus ydinonnettomuudesta

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman katsojat joutuivat taannoin järkyttymään pahimman kerran Yhdysvaltojen New Jerseyssä. Ruudulle ilmestyi yllättäen varoitus ydinvoimalaonnettomuuden uhasta.

Tekstissä New Jerseyn Cumberlandin ja Salemin asukkaita varoitettiin Salem Countyn ydinvoimalassa tapahtuneesta ongelmasta. Tuhansien ihmisten näkemä viesti esitettiin kesken parhaimpaa katseluaikaa tiistai-iltana.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Varoitustekstin ilmestyminen ruutuun on sittemmin vahvistettu vahingoksi. Se oli tarkoitettu pienen ryhmän nähtäväksi osana pelastusharjoituksia. Ilmoitus kuitenkin esitettiin koodausvirheen vuoksi julkisen televisiolähetyksen aikana.

ABC-uutissivuston mukaan hätäkeskus sai tuhansia puhelinsoittoja huolestuneilta kansalaisilta. Osavaltion poliisin mukaan oikeassa hätätilanteessa asukkaille annettaisiin lisätietoja tapahtuneesta ylimääräisten viestien muodossa.

 

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.