Ananaspizzan keksijä kuoli – kehitti Havaiji-pizzan 60-luvulla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuosi 2017 kirjoitetaan historiankirjoihin aikakautena, jolloin maailmanlaajuista keskustelua on herättänyt ananaksen kuuluminen pizzaan. Nyt tölkkiananasta sisältävän pizzan kehittänyt Sam Panopoulos on kuollut 83-vuotiaana Kanadassa.

Kreikasta 20-vuotiaana Kanadaan siirtolaisena muuttanut Sam Panopoulos perusti kahden veljensä kanssa menestyneitä ravintoloita Toronton lähistölle. Yksi hänen ravintoloistaan alkoi tarjoilla vuonna 1962 pizzaa, jossa oli täytteenä kinkkua ja ananasta. Pizza kulkee usein nimellä Havaiji.

– Lisäsimme ananaksen pizzaan huvin vuoksi testataksemme, miltä se maistuu, Panopoulos kertoi helmikuussa BBC:lle.

Yllättäen asiakkaat rakastuivat makean ja suolaisen yhdistelmään. Lopulta kinkkuananaspizza levisi myös muualle maailmaan. Panopoulos nukkui pois viime viikon torstaina.

Polemiikki ananaspizzasta alkoi, kun Islannin presidentti vitsaili kieltävänsä ananaksen käytön pizzojen päällä. Sittemmin muun muassa julkkiskokki Gordon Ramsay julisti, että ananas ei kuulu pizzaan. Kuitenkin Staran tekemän kyselyn mukaan 70 prosenttia vastaajista on Panopouloksen kanssa samaa mieltä siitä, että ananas kuuluu pizzaan.