Nainen vilautteli Google Mapsissa – sitten alkoi tapahtua

Digi Ohhoh! · Tim Isokivi

Teknologiajättien yritykset kitkeä alastomuutta palveluistaan eivät aina tuota yhtiöiden toivomaa tulosta. Nyt Googlen karttapalveluun on livahtanut video, jossa nainen vilauttaa rintaansa.

Google Maps tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden linkittää kuvia ja videoita kartalta löytyviin kohteisiin. Eräs turisti esitteli Taiwanin syrjäisellä Pingtungin alueella kameralle rintaansa, ja jakoi videon karttapalvelussa.

Videosta tuli hitti sen löytäneiden paikallisten keskuudessa. Monet kommentoivat haluavansa yllättäen vierailla hiljaiseksi luulemallaan alueella, ja jättivät paikalle useita viiden tähden arvosteluja.

Google Maps on sittemmin poistanut videon palvelustaan. New York Post -lehden mukaan teknologiajätti tutkii parhaillaan kuinka video pääsi seulasta läpi, ja yhtiö pyrkii myös jatkossa tekemään alastomuuden tunnistavasta järjestelmästään tehokkaamman.