Historian epäonnisin koala? Pelastettu jo kolme kertaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Toiset eläimet päätyvät muita helpommin tukaliin tilanteisiin. Yksi tällaisista on Australian St. Marysissa elävä koala, jota ei suotta ole kutsuttu onnettomuuksille altiiksi.

Paikallisen voimalaitoksen twiittaamassa kuvassa koalaparka on jäänyt päästään jumiin aidan rautatankojen väliin. Työntekijät ottivat yhteyttä paikalliseen eläinten hyvinvointijärjestöön, Fauna Rescueen, joka saapui paikalle pelastamaan eläimen.

Koala oli Fauna Rescuen vanha tuttu. Rikoksenuusijaksi kuvailtu eläin on jouduttu pelastamaan vastaavanlaisista tilanteista jo kaksi kertaa aikaisemmin. Järjestöön kuuluvan Sally Selwoodin mukaan kyseessä ei ole penaalin terävin kynä.

– Koala on pelastettu aikaisemminkin, ja sillä on keltainen merkki korvassa. Se tuntuu päätyvän mielellään vaikeuksiin, Selwood kuvailee ABC-uutissivustolle.