Spurgunimi villitsi suomalaiset – selvititkö jo omasi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on jo vuosikymmeniä käytetty varsinkin alkoholisoituneista laitapuolen kulkijoista ilkeämielistä nimitystä spurgu. Ikävältä kalskahtava slangisana ei tee oikeutta monille yhteiskunnasta syrjäytyneille, mutta silti sitä käytetään edelleen aktiivisesti. Parhaillaan myös odottamattomalla tavalla.

Viimeisen parin päivän aikana sosiaalisessa mediassa on nimittäin levinnyt valtaisalla vauhdilla niin sanottu haaste, jossa ihmisiä kehotetaan selvittämään mikä on heidän spurgunimensä. Parhaillaan haasteesta leviää kaksi toisistaan hieman eroavaa versiota.

– Nimi saadaan siis niin, että laitetaan yhteen kaupunginosan nimi jossa asut, viimeksi juomasi alkoholijuoma ja äitisi toinen nimi, todetaan ensimmäisissä ohjeissa.

– Nimi saadaan siis niin, että laitetaan yhteen kaupunginosan nimi jossa asut, viimeksi juomasi alkoholijuoma ja äitisi tyttönimi, todetaan toisissa ohjeissa.

Suomalaiset ovat paljastaneet verkossa jo tuhansia spurgunimiään, joita ovat olleet muun muassa Tammelan Lonkero-Riitta, Pispalan Jäger-Siivonen ja Kallion Aperol-Päivi. Uusia nimiä tulee parhaillaan valtavalla tahdilla. Mikä on sinun spurgunimesi?

Uusimmat