Pariskunta heitti vahingossa yli 17 000 euroa kierrätykseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eräs pariskunta on ollut lähellä menettää epähuomioissaan 17 000 euron edestä rahaa. Rahat olivat vahingossa päätyneet kierrätettävien esineiden joukkoon.

Iso-Britannian Midsomer Nortonissa asuva pariskunta oli toimittanut kierrätyskeskukseen laatikoittain vanhaa omaisuuttaan. Keskuksen työntekijöiden yllätykseksi laatikoista paljastui myös 15 000 punnan, eli noin 17 555 euron edestä käteistä. He vastustivat kiusausta pitää rahat ja päättivät selvittää, kenelle ne kuuluivat.

Rahojen omistaja selvisi turvakameran videolta ja autojen rekisteritietojen perusteella. Esineitä kierrätyskeskukseen lahjoittaneen pariskunnan mukaan rahat olivat peräisin edesmenneeltä sukulaiselta, jonka kotia he olivat juuri siivonneet. Hänellä oli tapana piilotella rahojaan mitä epätavallisimpiin paikkoihin, uutisoi Independent.