Tokion olympialaiset vaakalaudalla – koronavirus voi johtaa perumiseen

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronaviruksen leviäminen on vaikuttanut lukuisiin yleisötapahtumiin ympäri maailmaa. Nyt olympiakomitean jäsen on vihjannut, että Tokion tämänvuotiset kesäolympialaiset saatetaan jopa perua mikäli virusta ei saada hallintaan.

Olympiakomiteaan kuuluvan kanadalaisuimari Dick Poundin mukaan olympialaisten ajankohtaa tai paikkaa ei todennäköisesti tulla siirtämään koronaviruksen vuoksi. Mikäli tapahtuman järjestäminen Tokiossa vaikuttaa liian vaaralliselta koronaviruksen vuoksi, saatetaan kesäolympialaiset perua kokonaan.

Pound arvioi päätöksen olympialaisten järjestämisestä tapahtuvan kolmea-kahta kuukautta ennen urheilukilpailujen suunniteltua tapahtuma-aikaa. Päätös tapahtuman perumisesta voi siis tapahtua niinkin myöhään kuin vasta toukokuussa, uutisoi Associated Press.

Komitean jäsenen mukaan olympialaisten järjestelyt etenevät kuitenkin toistaiseksi normaalisti. Koronavirustartuntoja on todettu maailmanlaajuisesti yli 80 000 kappaletta. Virus on vaatinut Japanissa toistaiseksi neljä kuolonuhria.

Uusimmat