Uuden suhteen yleisimmät kompastuskivet – näin vältät ne

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uusi parisuhde alkaa kuhertelulla, joka kestää usein kuukausia ja jopa vuosia. Moni tuore suhde saattaa kuitenkin kaatua jo alkumetreillä siihen, että osapuolilla on liian korkeita odotuksia, mikä johtaa pettymyksiin ja kumppanin liialliseen arvostelemiseen.

Mikäli parisuhde tuntuu toimivan muuten erinomaisesti, kannattaa tietyistä odotuksista päästää irti. Moni lupaavalta vaikuttava parisuhde päättyy Poosh-sivuston mukaan siihen, että kumppani tarttuu liian pieniin yksityiskohtiin toisessa ja antaa niiden häiritä suhdetta.

Kompastuskiviksi muodostuu usein toisen ruokailutottumukset ja esimerkiksi pukeutuminen. Arvostelemisen sijaan parisuhdeasiantuntijat kehottavat keskittymään puolisossa kaikkeen hyvään. Pienet yksityiskohdat toisessa voivat olla vain merkki siitä, että henkilö itse etsii pakokeinoa vakavasta suhteesta ja siitä, että antaa omille tunteilleen vallan.