Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen vangilla on todettu koronavirustartunta 24. marraskuuta. Rikosseuraamuslaitos ottaa käyttöön torjuntatoimenpiteitä leviämisvaiheessa olevilla alueilla. Sairastunut vanki pidetään erillään muista vangeista.
Etelä-Suomen rikosseuraamusalueeseen kuuluvat Helsingin, Jokelan, Keravan, Riihimäen, Suomenlinnan ja Vantaan vankilat sekä Helsingin ja Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimistot toimipaikkoineen. Altistusten jäljitys on parhaillaan käynnissä. Eristystoimenpiteet on tehty suositusten mukaisesti ja toimintamalleista on sovittu Vankiterveydenhuollon (VTH) tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa.
– Rikosseuraamuslaitos suunnittelee uusia rajoituksia leviämisvaiheessa oleville alueille, vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen tiedottaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koronavirus, vankila tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.