Kissa pelasti suomalaisnaisen hengen – herätti avopuolison äänekkäällä naukumisella

Maailmalta kantautuu toisinaan uutisia todellisista sankarikissoista, jotka ovat onnistuneet pelastamaan omistajansa hengenvaarasta. Nyt erään vantaalaisnainen pelastui hänen Silver-nimisen kissansa ansiosta. Kissa hälytti apua paikalle hänen saatuaan diabeteksen aiheuttaman kohtauksen.

------

Ykköstyypin diabetestä sairastava Jasmina Petäjistö oli herännyt keskiviikkoaamuna ja tuntenut olonsa heikoksi. Etsiessään sokeripitoista syötävää hän luuhistui keittiön lattialle ja menetti tajuntansa. Pian Petäjistön avopuoliso Ville heräsi Silver-kissan kovaääniseen naukumiseen ja makuuhuoneen oven raapimiseen.

Avopuolisonsa hengenvaarasta löytänyt Ville soitti paikalle ambulanssin. Helsingin sanomien mukaan Petäjistö pelastui pahimmillaan kuolemaan johtavasta hypoglykemiasta ensiavun hänelle antaman glukagoni-liuoksen avulla. Hän kiittää henkensä pelastamista sankariksi julistamansa kolmivuotiaan Silver-kissan nopeaa toimintaa.