Nicole Scherzinger pukeutui lateksiasuun – tiimalasivartalo pääsi oikeuksiinsa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pussycat Dolls -tyttöbändin keulahahmona toimiva laulaja Nicole Scherzinger teki taannoin paluun musiikin pariin yhtyeensä kanssa. Pussycat Dolls julkaisi uusia kappaleita ja he olivat aloittamassa kiertueen juuri ennen kuin koronaviruksen vuoksi kaikki esiintymiset peruttiin.

Tähti on viime aikoina lomaillut poikaystävänsä kanssa kuvankauniissa maisemissa Havaijilla. Nyt nainen päätti kuitenkin esitellä Instagram-kanavallaan seksikkään lateksiasun, johon hän pukeutui The MAsked Singer US -ohjelman kuvauksia varten.

42-vuotias laulaja esittelee kuvissaan upeaa kaksiosaista lateksiasua, johon kuuluu tiukka rintaliivimäinen toppi, lateksihihat ja näyttävä peplum-hame. Punainen asu istui tähden ylle upeasti ja korosti naisen treenattua tiimalasivartaloa esitellen tähden jokaisen kurvin.

Nicole Scherzinger ei ole päässyt pitkään aikaan studioon Pussycat Dolls -yhtyeensä kanssa, mutta on alkanut jälleen luomaan omia sivuprojektejaan. Tähteä kuullaan muun muassa uunituoreella She’s BINGO -nimisellä kappaleella, joka on tehty yhteistyössä MC Blitzyn ja Luis Fonsin kanssa.