Iina Kuustonen nautiskeli rannalla – kuvalla hauska tarina: ”Lintsattiin kerran koulusta…”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Esimerkiksi Syke, Ivalo ja Putous -sarjoja tähdittänyt näyttelijä Iina Kuustonen on tehnyt uraa jo yli 15 vuoden ajan. Nyt suomalaistähti on jakanut sosiaalisessa mediassa kesäisen kuvaparin ja samalla hauskan tarinan nuoruudestaan.

Instagram-julkaisussaan Iina Kuustonen nähdään ottamassa ystävänsä Anna Begrothin kanssa aurinkoa. Ensimmäisessä kuvassa kaverukset nauttivat kesästä vuonna 2001, jälkimmäisessä puolestaan vuonna 2021. Ensimmäinen kuva otettiin Helsingin sanomiin, ja siitä aiheutui heille harmia myöhemmin koulussa.

– Lintsattiin kerran koulusta kun oli Uimastadikan avajaiset ja jäätiin kiinni kun päädyttiin Hesariin tällä tärkeällä viestillä: ”Ada Bergroth ja Iina Kuustonen hankkivat joka kesä uudet bikinit.” Rehtorilta tuli varoitus, että jatkossa jos aiotte lintsata koulusta niin ei kannata antaa haastatteluja tiedotusvälineille, Kuustonen kirjoitti.

Iina Kuustonen kertoo olleensa Bergroithin kanssa jo 20 vuoden ajan parhaita kavereita, ja uudessakin kuvassa kaksikolla oli päällään uudet ranta-asut. 37-vuotias tähti nähdään valkokankaalla seuraavaksi Syke-elokuvassa Hätätila.