Salaliittoteorioita ollut kautta aikojen – kumpuavat epäluottamuksesta valtaa kohtaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Filosofi Juha Räikkä kertoo salaliittoteorioiden kumpuavan erityisesti epäluottamuksesta. Hänen uutuuskirjassaan tarkastellaan salaliittoteorioita ja syitä, miksi ihmiset uskovat niihin vuosisadoista toiseen.

Salaliittoteorioiden filosofia -kirjan mukaan sadat miljoonat ihmiset kannattavat ainakin jotakin teoriaa. Salaliittoteoriat ovat hyvin erilaisia keskenään: aiheet ulottuvat WTC-iskuista koronarokotteeseen ja Dianan kuolemasta liskoihmisiin maailman hallitsijoina. Yleisimmin salaliittoteorioita kannatetaan matalatuloisissa yhteiskuntaluokissa ja huono-osaisten vähemmistöjen piirissä, mutta kannattajiin lukeutuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja etnisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Teorioiden kannatusta on selitetty kognitiivisilla vinoumilla ja irrationaalisuudella. Syitä tulisi kuitenkin etsiä laajemmalta. Monet salaliittoteorioista kumpuavat epäluottamuksesta valtiovaltaa, viranomaisia ja asiantuntijoita kohtaan, ja teorioiden levittäminen puolestaan vähentää luottamusta näihin tahoihin.

Salaliittoteorioita on kuitenkin vaikeaa kitkeä vain kriittistä ajattelua opettamalla ja faktoja tarkistamalla. Räikkä esittää yhteiskunnallisen luottamuksen lisäämistä yhtenä keinona salaliittoteorioiden suosion vähentämiseksi. Epäluottamuksen kitkeminen saattaa edellyttää esimerkiksi taloudellista panostusta tasa-arvon edistämiseen ja yhteiskunnallisen keskustelun moniäänisyyden turvaamiseen.

– Salaliittoteorioita on kehitelty läpi historian, ja kyseessä on valtava yhteiskunnallinen ilmiö. Ei ole uskottavaa, että tämä ilmiö olisi tyhjentävästi selitettävissä sillä, että empiirisissä kokeissa on havaittu kognitiivisten vinoumien ja salaliittojen kannatuksen olevan vastaavuussuhteessa. Salaliittojen kannatuksen syy on myös yhteiskunnallinen eikä vain psykologinen asia, Räikkä sanoo.