Hyviä uutisia! Välimeren lämpö leijuu Suomeen – viikonloppuna kesäisiä kelejä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa on heräilty pakkaskuuran peittämään maahan monin paikoin maata. Aurinkoiset ja selkeät päivät vetäytyvät hiljalleen kaakkoon ja maassa tulee olemaan pakkasen sijaan enemmän sumuisia aamuja.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Etelätuuli alkaa tuoda meille lämmintä ilmaa Välimereltä perjantain sekä viikonlopun kuluessa. Viikonlopun aikana 15 astetta voi ylittyä maan etelä- ja keskiosassa. Perjantaina ja lauantaina pilvisyys on runsasta, sunnuntaina aurinko paistaa yleisemmin maan itäosassa. Viikonlopun kuluessa myös tuuli voimistuu. Tällä hetkellä näyttää, että sunnuntai-iltana etenkin länsirannikolla esiintyy jopa myrskypuuskia, Forecan meteorologi Kristian Roine kertoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa lokakuun puolivälissä maan eteläosassa 6–10 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 4–8 astetta ja pohjoisessa laajalti 2–6 astetta, osassa pohjoista Lappia 0–2 astetta. Syyskuu on ollut tavanomaista kylmempi koko maassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.