Turkki vaihtaa englanninkielistä nimeään – taustalla yllättävä syy

Turkin tasavallan englanninkielinen nimi on ollut tähän saakka Turkey. Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos, sillä maa on vaihtamassa nimensä muotoon Türkiye.

------

Turkki tulee rekisteröimään uuden virallisen englanninkielisen nimen Yhdistyneille kansakunnille tulevien viikkojen aikana. Maan nimi on Middle East Eye -uutissivuston mukaan muutettu Türkiye-muotoon jo maan suurlähetystössä ja muissa valtion virastoissa.

Nimenmuutoksen taustalla on jokseenkin yllättävä syy. Englanninkielen Turkey-sana tarkoittaa paitsi Turkkia, myös kalkkunaa. Sitä käytetään myös synonyyminä tyhmälle ihmiselle tai jonkin asian tekemiselle huonosti.

Ongelmia nimenmuutoksessa saattaa aiheuttaa ü-kirjaimen esiintyminen uudessa nimessä. Kyseistä kirjainta ei nimittäin ole mukana latinalaisissa aakkosissa. YK on vahvistanut Turkin olleen yhteydessä järjestöön nimen vaihtamisen tiimoilta.