Koronatartunnan jälkeen täytyy palata varovasti liikunnan pariin – koskee myös lieväoireisia

Fitness Terveys · Tim Isokivi

Koronan omikronmuunnos aiheuttaa osalle potilaista lievän taudin, jonka oireet katoavat melko nopeasti. Rankan liikunnan pariin ei kuitenkaan asiantuntijoiden mukaan kannata kiirehtiä edes lievän koronan sairastamisen jälkeen.

Aiemmin suositeltu kahden viikon täysi lepo koronaoireiden jälkeen ei välttämättä enää päde. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen emeritusprofessori Urho Kujala kuitenkin kertoo STT:lle, että liikunta kannattaa aloittaa asteittain ja nousujohteisesti aloittaen kävelystä. Liikunnan kestoa ja vauhtia voi lisätä muutamien päivien välein.

Lieväoireinen tai oireeton voi tehdä hyvin kevyttä kotiliikuntaa jo sairausaikana, mutta silloinkin vointia tarkkaillen. Paluu kovaan fyysiseen rasitukseen tapahtuu asteittain harjoittelua lisäämällä muutaman viikon kuluessa. Taudin jälkeen tulee huomioida herkästi uudenlaiset varoittavat oireet, kuten rintakipu, väsymys ja sydämen lisälyönti- tai rytmihäiriötuntemukset.

Vakavan sairastumisen jälkeen liikunta tulisi aloittaa erityisellä varovaisuudella. Muuten riskinä voi olla sydäntulehdus. Sydäntulehdus on mahdollinen, joskin erittäin harvinainen myös lievässä taudissa.