Muistatko vielä Avatar-hittielokuvan? Jatko-osan nimi ja ensi-iltapäivämäärä paljastettiin

James Cameronin ohjaama Avatar-elokuva oli ilmestymisvuotenaan 2009 valtava hitti. Edelleen kaikkien aikojen tuottoisimpiin elokuviin kuuluvalle Avatarille on suunniteltu jatkoa jo vuosikausien ajan.

---
---

Jatko-osan nimi ja ensi-iltapäivämäärä paljastettiin Las Vegasissa järjestetyssä CinemaCon-tapahtumassa. Avatar: The Way of Water -niminen elokuva saapuu elokuvateattereihin 14. joulukuuta 2022. Elokuva sijoittuu aikaan kymmenen vuotta nesimmäisen osan jälkeen.

Ensimmäisestä Avatar-elokuvasta tuttujen Sam Worthingtonin, Zoe Saldanan ja Stephen Langin lisäksi jatko-osassa ovat mukana muun muassa Kate Winslet, Vin Diesel, Michelle Yeoh ja Jemaine Clement. Jatko-osaa kaavailtiin alun perin jo vuodelle 2014. Elokuvan tuotanto ja ensi-ilta kuitenkin siirtyivät useaan otteeseen erinäisten syiden, kuten koronapandemian vuoksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.