Harrison Fordille ensimmäinen tv-rooli vuosikymmeniin – mukana Yellowstone-sarjan esiosassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Televisiossa näytteleminen ei ole enää häpeä isoille Hollywood-tähdille. Televisiosarjoissa on viime vuosina nähty yhä enemmän näyttelijöitä, jotka vielä aikaisemmin pysyttelivät visusti valkokangasrooleissa.

Kevin Costnerin tähdittämälle Paramount Plus -palvelun Yellowstone-sarjalle työstetään parhaillaan esiosaa. 1932-nimisen sarjan päärooleihin on kiinnitetty kaksi nimekästä valkokangastähteä, Harrison Ford ja Helen Mirren. Sarja on jo toinen Yellowstonen esiosa tänä keväänä ilmestyneen 1883-sarjan jälkeen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

79-vuotias Harrison Ford tunnetaan parhaiten Indiana Jonesina ja Star Wars -elokuvien Han Solona. Hänet nähtiin viimeksi käsikirjoitetussa tv-roolissa vuonna 1993 Nuori Indiana Jones -sarjassa, ja sitä ennen 1970-luvulla. 76-vuotias brittitähti Helen Mirren on näytellyt televisiossa hieman useammin, mutta hänetkin tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa kuten The Queen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.