Christoffer Strandberg lopettaa Putouksessa: ”Mitä sydän käskee”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi valittu Christoffer Strandberg nähtiin Putous-ohjelman juontajana kahdella viimeisimmällä kaudella. Nyt hän on kuitenkin paljastanut jättävänsä työn. Tähden mukaan työtä tulee ikävä, mutta hän tietää tehneensä oikean päätöksen.

– Rakas Putous, annoit paikan ja tilaisuuden näyttää kuka olen suurelle yleisölle. Opetit minulle niin paljon Tv:stä, tekemisestä, Suomesta ja itsestäni. Nyt on kuitenkin aika ottaa kaikki tuo oppi, inspiraatio ja itsevarmuus minkä sain ja tehdä mitä sydän käskee, Strandberg kirjoitti Instagramissa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Putouksessa aikaisemmin näytellyt Strandberg kertoo olleensa vuonna 2020 valmiina uusiin haasteisiin, kun häntä pyydettiin juontamaan ohjelmaa. Vaikka ensimmäinen juontovuosi osui pahimpaa pandemia-aikaan, oli se katsojien ansiosta hänelle rakkain kausi.

– Teidän lämpö, nauru ja kannustus tuntui studioon asti. Enkä missään nimessä olisi luopunut tästä arvokkaasta pestistä, ellen olisi saanut mahdollisuutta toteuttaa yhtä suurinta unelmaa, jota olen kauan kantanut, Strandberg kertoi.

– On pakko heittäytyä jos haluaa kehittyä ja haastaa itseään sekä muita. Sen aika on nyt. Kiitos Putous! Kiitos kokemuksesta, mahdollisuuksista, mokista, ystävistä, ihmisistä, juontaja jatkoi.

 

https://www.instagram.com/p/ClSvcnFqC1K/

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.