Alan Walker nousee Weekend Festivalin lavalle – oli ylivoimainen kävijäkyselyn voittaja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Weekend Festivalia juhlitaan 4.-5. elokuuta uudessa lokaatiossa, Vermon tapahtumapuistossa Espoossa. Perjantain toisena pääesiintyjänä nähdään kävijäkyselyn toivotuin artisti: Alan Walker. Luvassa on myös muita huippunimiä.

Alan Walkerin lisäksi pääesiintyjinä festivaalissa esiintyvät neljä kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi kruunattu hollantilainen Martin Garrix, ranskalainen DJ-legenda ja kolme kertaa maailman parhaan DJ:n tittelin kopannut David Guetta sekä maailman parhaan DJ:n äänestyksen kaksi kertaa voittanut hollantilais-DJ Hardwell.

Alan Walker on tehnyt satoja miljoonia striimejä keränneitä biisejä tähtiartistien kuten Ava Maxin ja Sabrina Carpenterin kanssa. Walkerin suurin hitti, Faded, on striimannut pelkästään Spotifyssa 1,7 miljardia kertaa. Walker on tanssittanut Weekend Festivalin kävijöitä kolme kertaa aiemmin Suomessa, viimeksi vuonna 2019. Lisäksi hän on esiintynyt Weekend Festival Balticissa kolmesti ja Weekend Festival Swedenissä kerran.