Kolaroinut narahti rattijuopumuksesta Riihimäellä – jäi pian kiinni toistamiseen

Autot Ohhoh! Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Hämeen poliisi on kertonut tapauksesta, jossa sama mies jäi samana päivänä kahdesti kiinni rattijuopumuksesta. 61-vuotiaan kuljettajan torstai-ilta päättyi lopulta vierailuun poliisilaitokselle.

---
---

Poliisin mukaan Riihimäen Koivistokadulla tapahtui noin kello 16.15 kahden henkilöauton välinen peltikolari. Poliisi oli kutsuttu paikalle, sillä osalliset eivät päässeet sopuun syyllisyydessä. Partiolle selvisi, että 61-vuotias mies oli osunut paikaklla olleeseen auton kuljettajan puoleiseen etukulmaan.

Kolaroitsija puhalsi seulonta-alkometriin 1.88 promillen lukeman. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn törkeästä rattijuopumuksesta. Poliisi päästi myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyn miehen vapaaksi.

Noin kello 20.00 polisi sai ilmoituksen samasta autosta Valtatie 3:lla Janakkalasta. Poliisipartion pysäyttämä mies puhalsi seulonta-alkometriin nyt 2.19 promillen lukeman. Kuljettaja toimitettiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen poliisilaitokselle odottamaan selviämistä ja kuulusteluja.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Autot Ohhoh!.