Ismo Leikolan elokuva suoratoistoon – suoraan Suomen listaykköseksi

Ismo – Maailman hauskin ulkopuolinen -dokumenttielokuvassa tutustutaan kansainvälistä uraa tekevän stand up -koomikko Ismo Leikolan elämään ja uraan. Elokuva sai ensi-iltansa marraskuussa 2024. Vappupäivästä eli 1. toukokuuta alkaen elokuva on ollut nähtävissä myös Max-suoratoistopalvelussa kuukausihinnalla.

------

Ismo – Maailman hauskin ulkopuolinen nousi Suomessa Maxin katsotuimpien elokuvien joukkoon viikonloppuna. Dokumenttielokuva komeili top 10 -listan ensimmäisellä paikalla maanantaina 5. toukokuuta. Kärkiviisikossa olivat myös The Silent Hour, Battle Over Britain, Companion ja Underwater.

Ismo – Maailman hauskin ulkopuolinen seuraa vilkkaalla mielikuvituksella varustetun ja ulkopuoliseksi olonsa tuntevan ujon pojan matkasta menestyneeksi stand up -esiintyjäksi. Suomen menestyneimmäksi stand up -koomikoksi nouseminen ei riitä, ja niinpä hän lähtee luomaan uraa Yhdysvalloissa. Elokuva kertoo, miten pienen paikkakunnan kasvatti kääntää erikoislaatuisuutensa supervoimaksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.