Radiojuontaja tylyttää somevaikuttajia: ”Uranne ei kestä viittä vuotta”

BBC Radio 2:n juontaja Scott Mills on ohjeistanut sosiaalisen median tähtiä. Nopea nousu julkisuuden keskiöön ei välttämättä tarkoita pitkää uraa. 51-vuotias radiolegenda on itse luonut uraansa hiljalleen.

------

Millsin mukaan hänen uransa on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Hän sanoo, että pitkä urapolku takaa menestyksen sopivassa suhteessa. Hän varoittaakin pikajulkkiksia, joiden tähdenlento voi hiipua hetkessä.

– En sanoisi, että kadehdin heitä. Sehän on vaan hyvä, jos löytää oman paikkansa ja yleisönsä, Mills toteaa The Telegraphin haastattelussa.

– Sanon kuitenkin suoraan, että siinä ei ole pitkäjänteisyyttä. Tuskin kukaan on TikTok-tähti enää viiden vuoden päästä.

Mills aloitti uransa jo 16-vuotiaana Southamptonissa. Hän on nyt viisikymppinen ja tekee samaa työtä menestyksekkäästi edelleen. Mikään ei takaa töitä mediakentän murroksessa.

– Media-alalla ei ole varmoja työpaikkoja. Radiokanavia ostetaan ja suljetaan, eikä sopimuksia uusita. Olen nähnyt sen liian monta kertaa, hän kertoo.