MTV-televisiokanavan Teen Mom -sarjasta tunnettu Jenelle Evans kertoi aiemmin, että hänen 16-vuotias poikansa Jace muutti Floridaan isänsä Andrew Lewisin luokse. Nyt useat lähteet kuitenkin väittävät, että kokeilu epäonnistui. Viimeisimpien tietojen mukaan Jace ei enää asu isänsä luona. Hän ei ole myöskään palannut kotiin.
Ashley’s Reality Roundupin mukaan Jace asui isänsä Andrew’n luona vain alle kaksi viikkoa. Lähipiirin mukaan Andrew ei ole tarpeeksi kypsä huolehtimaan teini-ikäisestä pojasta, eikä Jace alun perinkään halunnut muuttaa sinne.
– Tilanne Andrew’n kotona ei ollut hyvä. Hän ei ollut valmis kasvattamaan lasta, jota tuskin edes tunsi, sisäpiiriläinen kertoo.
Jenelle puolusteli aiemmin päätöstä toteamalla, että Jace oli pitänyt yhteyttä isäänsä kahden vuoden ajan. Jenellen mukaan kyse oli tärkeästä isä-poika -yhteyden uudelleenrakentamisesta. Hän myös kertoi, että Andrew’n perhe vakuutti miehen olevan nyt raitis.
Jenelle on myöntänyt, että Jacen mielenterveysongelmien vuoksi poika olisi tarvinnut yksityistä hoitoa. Hinta olisi kuitenkin ollut 30.000 dollaria kuukaudessa. Nyt on epävarmaa, missä poika oikeastaan on tällä hetkellä. Teini on karkaillut usein.
– Jace ei itse valinnut muuttoa. Se päätettiin hänen puolestaan. Hän vihasi sitä ja oli todella pettynyt Jenelleen, lähde kertoo.