Näyttelijä Will Smith on paljastanut, että hänelle tarjottiin roolia Christopher Nolanin ohjaamassa Inception-elokuvassa. Näyttelijän mukaan hän kieltäytyi tarjouksesta, sillä elokuva vaikutti liian monimutkaiselta. Smith ilmaisi katuvansa päätöstä.
– Nolan tarjosi minulle Inception-elokuvaa ensimmäisenä. En ymmärtänyt sitä. En ole sanonut tätä aikaisemmin ääneen. Nyt kun ajattelen asiaa, rinnakkaisia todellisuuksia käsittelevien elokuvien esittely ei ole helppoa, Smith paljasti Kiss Xtra -radiokanavan haastattelussa.
The Hollywood Reporter paljasti jo vuosia sitten, että Smithille oli tarjottu Inceptionin pääroolia. Ensimmäinen vaihtoehto rooliin oli Brad Pitt, jonka piti antaa päätöksensä 48 tunnin sisällä. Pittin jälkeen Nolan kääntyi Smithin ja lopulta pääroolia näytelleen Leonardo DiCaprion puoleen.
Inception ei ole ainoa menestyselokuva, josta Smith kieltäytyi. Hänelle tarjottiin myös The Matrix ja Django Unchained -elokuvien päärooleja. Smith on ilmaissut katuvansa jälkikäteen päätöstään molempien elokuvien kohdalla.
Will Smith reveals that he turned down the lead role in Inception. pic.twitter.com/8PxeEAYPeI
— Christopher Nolan Art & Updates (@NolanAnalyst) June 15, 2025