Floridalainen mies onnistui huijaamaan itselleen jopa reilusti yli sata ilmaista lentoa. Hän esiintyi useiden eri lentoyhtiöiden matkustamohenkilökunnan jäseninä. Mies jäi lopulta kiinni teoistaan. 35-vuotiaan Tiron Alexanderin todettiin oikeudessa syyllistyneen lentoaseman vartioidulle alueelle tunkeutumisesta väärin perustein.
Alexander oli varannut ilmaisia lentoja lentoyhtiöiden työntekijöille tarkoitetun varausjärjestelmän kautta väärillä tiedoilla. Yhdysvaltain valtakunnansyyttäjän toimiston tiedotteen mukaan hän onnistui huijaamaan 34 ilmaista lentoa yhdeltä lentoyhtiöltä vuosina 2018-2024. Oikeudenkäynnissä esitettyjen todisteiden mukaan tapauksia oli vielä huomattavasti enemmän.
Hän käytti noin 30 väärennettyä tunnusnumeroa ja palvelukseenastumispäivämäärää useiden eri lentoyhtiöiden varausjärjestelmissä. Hän varasi itselleen laittomasti yhteensä yli 120 ilmaista lentoa. Alexanderin on määrä saada tuomion 25. elokuuta. Rikoksista voi seurata kymmenien vuosien vankeusrangaistus.