Uusi Duudsonit-elokuva tulossa: ”Palaamme tekemään stuntteja”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Duudsonit-ryhmä tekee paluun valkokankaalle. Työn alla on uusi elokuva Duudsonit palaa kotiin. Kuvaukset alkavat vielä tämön kesän aikana Duudsonien omalla ranchilla Seinäjoella.

Duudsonit palaa kotiin -elokuva on nimensä matka takaisin ryhmän juurille, sillä paluun tekevät hurjat stuntit, piilokamerat ja improvisointi. Osansa saavat kuitenkin myös esimerkiksi perhe-elämän ja iän tuomat realiteetit, jotka koettelevat jokaista ryhmän jäsentä omalla tavallaan. Elokuvan käsikirjoittajana toimivat Pekko Pesonen sekä Duudsonit ja ohjaajana Jarno Laasala.

– Haluamme tarjota katsojille viihdettä, jännitystä ja aitoutta. Tärkeä osa elokuvaa on, että palaamme 15 vuoden jälkeen tekemään stuntteja. Luvassa on aitoa Duudsonit-menoa kaikessa pähkähulluudessaan, Laasala kuvailee tiedotteessa.

1990-luvun lopulla perustetun Duudsonit-ryhmän muodostamat HP Parviainen, Jarno Leppälä, Jukka Hildén ja Jarno Laasala. Extreme-tempuistaan tunnettu ryhmä on tehnyt useita tv-sarjoja ja vuonna 2006 ilmestyneen Duudsonit-elokuvan. Duudsonit palaa kotiin saa ensi-iltansa talvella 2026.