Mars-planeetan palanen myydään – hinnan odotetaan kohoavan miljooniin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Marsista peräisin oleva isokokoinen meteoriitti huutokaupataan. Sotheby’s asettaa myyntiin NWA 16788 -nimisen meteoriitin, joka on suurin laatuaan. Huutokauppa järjestetään 16. heinäkuuta. Meteoriitti painaa noin 42 kiloa. Huutokauppakamarin mukaan kyseessä on harvinaislaatuinen kappale, joka irtosi Marsin pinnasta asteroidin törmättyä planeettaan.

Saharan erämaahan pudonnut meteoriitti löydettiin marraskuussa 2023. Meteoriitti on jopa 70 prosenttia suurempi kuin toiseksi suurin Marsista peräisin oleva kappale Maapallolla. Maasta on löydetty yhteensä noin 400 marsilaista meteoriittia. NWA 16788:n myyntihinnan uskotaan nousevan arviolta 4 miljoonaan dollariin, eli noin 3,4 miljoonaan euroon.

Huutokauppa on aiheuttanut kritiikkiä tutkijoiden keskuudessa. Skotlannin yliopiston paleontologian ja evoluution professori Steve Busatten mukaan meteoriitti tulisi lahjoittaa tieteelle.

– On sääli, jos meteoriitti katoaa jonkun oligarkkin holviin. Kappale kuuluu museoon tutkittavaksi ja lasten, perheiden sekä suuren yleisön ihasteltavaksi, Busatte kommentoi CNN-uutismedialle.