Ruotsissa voi sataa lähipäivinä jo lunta

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Sää on muuttumassa kertaheitolla syksyisempään suuntaan paitsi Suomessa, myös muualla Pohjois-Euroopassa. Ruotsissa on jopa väläytelty ensimmäisten lumisateiden mahdollisuutta. Lunta voi sataa Ruotsin Lapissa.

Olosuhteet ovat tiistaina ja keskiviikkona otolliset lumisateelle Aftonbladet-lehden mukaan Ruotsin Lapin vuoristossa. Perjantaina lunta voi sataa etelämmässäkin, Härjedalenin maakunnassa. Suuressa osassa maata sateiden ennustetaan tulevan kuitenkin vetenä.

Suomeen lumisadetta ei ole luvassa lähipäivinä ainakaan tämänhetkisen ennusteen mukaan. Käynnissä oleva viikko on kuitenkin myös meillä tavanomaista viileämpi. Päivälämpötilat ovat jäämässä keskiviikosta alkaen Lapissa 10 asteen alapuolelle, ja hallaa tai yöpakkasta voi esiintyä koko maassa.

Tuoreen kuukausiennusteen perusteella paluuta lämpimämpään säähän ei ole luvassa ensi viikollakaan. Forecan mukaan viikko on suuressa osassa maata ajankohdan keskiarvoa kylmempi.