Hailey Bieber jätti rintaliivit pukematta – silkinohut paita pääsi oikeuksiinsa

Justin Bieberin kanssa perheen taannoin perustanut Hailey Bieber on keskittynyt viime aikoina perhe-elämän lisäksi myös liike-elämään, sillä hän solmi taannoin strategisen kumppanuuden ihonhoitobrändinsä Rhoden ja yhdysvaltalaisen kosmetiikkajätin e.l.f. Beautyn kanssa.

Mainos (jatkuu alla)Mainos päättyy

Bieber kuvaili aiemmin yhteistyötä uudeksi luvuksi brändin kasvutarinassa. Nyt Hailey on kertonut somessa seuraajilleen, että hänen arkensa on nykyisin yhtä pyörremyrskyä, mikä on ymmärrettävää, kun hän joutuu taiteilemaan perhearjen ja liiketoimintojen välillä.

Bieberillä on yllään kuvissa vihreä erittäin ohut paita, jonka alle hän ei selvästikään ollut pukenut lainkaan rintaliivejä. Hailey sai saman tien monilta julkkisnaisilta hehkutusta, sillä Gigi Hadid totesi lyhyesti ”Bossinn” ja Khloe Kardashian kirjoitti ”All flawless”.

28-vuotias Bieber kertoi aiemmin, että iltaisin hän panostaa ihonhoitoon ja käyttää useita voiteita ja seerumeita, mutta aamulla hän vain pesee kasvonsa vedellä ja kosteuttaa ihon kevyesti ennen meikkaamista.

Myös meikin nainen pitää päivällä kevyenä eikä käytä esimerkiksi lainkaan meikkivoidetta. Sen sijaan hän tasoittaa ihon sävyä pienellä määrällä peiteainetta, jonka hän levittää siveltimellä. Lähde: Forbes.