Teknologiamiljardööri Elon Musk menetti lyhyeksi aikaa maailman rikkaimman ihmisen tittelin. Hänen ohitseen kiilasi Oracle-teknologiayhtiön perustaja Larry Ellison.
Suomessakin toimivan yrityksen perustaneen Ellisonin omaisuus nousi Bloombergin miljardöörilistalla 393 miljardiin dollariin.
Elon Musk jäi Ellisonin taakse 385 miljardillaan. Oraclen osakekurssi kohosi raketinomaisesti yli 40 prosenttia.
Taustalla oli yhtiön odotuksia parempi tulos pilvipalveluissa sekä miljardiluokan sopimukset tekoäly-yhtiöiden kanssa. Päivän lopussa kurssinousu kuitenkin tasaantui. Musk palasi Ellisonin talouspiikin jälkeen kärkeen.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin tukijoihin lukeutuva 81-vuotias Larry Ellison nousi julkisuuteen jo 1990-luvulla pröystäilevällä elämäntyylillään.
Hän on ollut keskeisessä roolissa Yhdysvaltojen tekoälyinfrastruktuurin rakentamisessa viime vuosien aikana. Miehellä on osuutensa myös media- ja viihdealalla elokuvayhtiöiden soluttautumisessa.
Lisäksi Ellisonin omistava Oracle on väläytellyt TikTokin ostamista, jos sovellus joutuu Yhdysvaltojen osalta myytäväksi.
Oracle ennustaa pilviliiketoimintansa kasvavan 77 prosenttia tänä vuonna. Ellison perusti yhtiön jo 1970-luvulla ja loi siitä jättimäisen bisneksen. Se hallitsi 1990-luvulla tietokantamarkkinoita.
Hän omistaa käytännössä kokonaisen Havaijin saaren, Lānaʻin, ja rakastaa luksuselämää sekä purjehtimista. Hänellä on kaksi lasta ja lukuisia avioliittoja taustalla.