Lasten ja nuorten liikkumattomuudesta puhutaan paljon, mutta myös aikuisten aktiivisuus on laskussa. THL:n mukaan alle puolet yli 20-vuotiaista miehistä ja vain 38 prosenttia naisista liikkuu suositusten mukaisesti.
Ratkaisuja etsitään hallitusohjelmaa myöten, ja nyt myös teknologia-alan toimijat haluavat kantaa kortensa kekoon.
OnePlus ja helsinkiläinen juoksubrändi Step Segment järjestivät 6. syyskuuta erikoisen juoksutapahtuman, jossa osallistujat haastettiin juoksemaan kauemmin kuin uuden OnePlus Nord 5 -puhelimen akku kestää.
Tapahtumaan osallistui yli sata juoksijaa, jotka ottivat mittaa sekä omista voimavaroistaan että laitteen akunkestosta. Juoksijat ja puhelin pysyivät liikkeessä tuntikausia, ja lopulta vain harva jaksoi pidempään kuin videopuhelua ja sijainnin jakoa yhtä aikaa käyttänyt laite.
OnePlus arvioi laitteen akun kestoksi tapahtumassa noin kahdeksan tuntia, kun sitä kuormitettiin tarkoituksella kovalla käytöllä. Tempaus osoitti, että liikunta ja teknologia voivat toimia yhdessä uudenlaisella tavalla.
Älypuhelin ei ole enää pelkkä viihdeväline, vaan se voi motivoida ja yhdistää liikkumaan.
Yritys tutki myös puhelinten roolia nuorten aikuisten liikuntatottumuksissa. Kyselyn mukaan puolet 18-35 -vuotiaista käyttää puhelintaan aina tai usein liikkuessaan.
Heistä 68 prosenttia kuuntelee musiikkia tai podcasteja ja lähes puolet seuraa suorituksiaan sovellusten avulla. Lisäksi 41 prosenttia kertoi liikkuvansa enemmän tai säännöllisemmin älypuhelimen tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta.
Digitaaliset yhteisöt ja sovellusten kautta syntyneet liikuntaryhmät vetävät erityisesti nuorimpia liikkeelle. 18-24 -vuotiaista yli puolet on osallistunut verkossa järjestettyihin kuntohaasteisiin ja jopa 62 prosenttia aloittanut uuden liikuntamuodon sosiaalisen median tai sovelluksen innoittamana.
OnePlussan ja Step Segmentin tapahtuma osoitti, että oikeanlaisella haasteella voi olla merkittävä vaikutus, koska suomalaiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja pientä kannustusta päästäkseen liikkeelle.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten juokseminen, juoksu tai laajemmin aihealueesta Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset.