Donald Trump järkytti kommentillaan – ”Heistä tulee kuolleita”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yrittää kaikin keinoin estää huumeiden pääsyn Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa salakuljetusta on onnistuttu jo vähentämään ja hän aikoo jatkossakin toimia niin, että se vähenee merkittävästi. Tämän toteutumiseksi hän aikoo ottaa käyttöön kovat keinot.

---
---

Donald Trump kommentoi torstaina 23. lokakuuta toimittajille, että hänen hallintonsa aikoo jatkaa iskuja huumeiden salakuljetuksesta epäiltyjä vastaan niin maalla kuin merelläkin. Hän ei aio pyytää kongressilta sodanjulistusta, mutta tulee kuitenkin toimimaan äärimmäisten keinojen mukaan.

– En välttämättä julista sotaa, mutta me vain tapamme ihmiset, jotka yrittävät tuoda huumeita maahamme. Heistä vain tulee kuolleita, Donald Trump kommentoi.

Tällä lausunnolla Donald Trump sai koko salin kohahtamaan ja toimittajat hämmästymään. Trumpin hallinnon katsotaan jo nyt toteuttaneen useita iskuja etenkin merialueilla.

CNN-uutisen mukaan jo yhdeksän iskua on tehty aluksiin, joiden on epäilty kuljettaneen huumelasteja. Alukset tuhoutuivat ja iskuissa kuoli ainakin 37 ihmistä. Tapaukset ovat herättäneet myöhemmin kysymyksiä siitä, onko kaikilla iskuihin kohdistuneilla ollut edes todellista linkkiä huumekauppaan.

Yhdysvaltain perustuslain mukaan vain kongressilla on valtuudet julistaa sota, ja asiantuntijat ovatkin People-sivuston mukaan kyseenalaistaneet, missä määrin presidentti voi oikeuttaa tappavat iskut ilman selkeää lainsäädännöllistä mandaatia.

Useat ihmisoikeus- ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ovat painottaneet, että tappavien voimakeinojen käyttö edellyttää tarkkaa tiedustelua ja suunnittelua, jotta siviilejä ei päädy uhreiksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.