Näin supermalli Bella Hadid vietti synttäriviikkoaan – luksusta ja hevosia

Supermalli Bella Hadid oli pitkään poissa mallin töistään terveysongelmien vuoksi. Hän on aiemmin kertonut kärsineensä kroonisesta borrelioosista ja kamppailleensa myös masennuksen ja ahdistuksen kanssa. Tähti palasi kuitenkin näyttävästi lavalle juuri järjestetyssä Victoria’s Secret -muotinäytöksessä.

---
---

Bella Hadid juhli tässä kuussa 29-vuotissyntymäpäiväänsä. Nyt hän teki laajan kuvasarjan, jossa hän esitteli Instagram-seuraajilleen hänen elämäänsä Teksasissa uuden poikaystävänsä, kavereidensa ja tietenkin myös rakkaiden hevosten ympäröimänä.

Kuvissa nähdään mitä kaikkea nainen teki syntymäpäivänsä viikolla. Viikkoon mahtui paljon kukkalähetyksiä, lahjoja, kakku, hauskanpitoa ja rentoutumista. Kuvissa nähdään myös naiselle läheisiä ihmisiä, joita Bella Hadid kutsuukin hänen Teksasin perheekseen.

Bella Hadid kertoo kuvatekstissään, että hänestä tuntuu uskomattomalta lentää tällaisen rakkauden keskeltä suoraan Victoria’s Secret -näytökseen ja vielä kaksi vuotta peräkkäin. Hadid säteili näytöksen lavalla upeassa punaisessa pitsiasussa, johon kuului punainen korsetti, sukkanaudat ja läpikuultavat sukat. Hänen tyylinsä viimeistelivät punainen viitta ja metallinhohtoiset korkokengät.

Bella Hadid muutti Teksasiin vuonna 2023. Samana vuonna hän tapasi poikaystävänsä Adan Banuelosin. Hadid ja Banuelos tapasivat ensimmäisen kerran hevostapahtumassa, kun Hadid oli juuri muuttanut Teksasiin. Malli on kertonut haastatteluissa, että Banuelos ei aluksi tiennyt, kuka hän oli, mikä teki vaikutuksen Hadidiin.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.