Ariana Madix nousi julkisuuteen Vanderpump Rules -sarjasta ja toimii nyt Love Island USA -ohjelman juontajana. Hän on aina ihastuttanut vaaleissa pitkissä tai polkkamittaisissa hiuksissa, mutta kertoi sosiaalisessa mediassa kaivanneensa nyt jotain muutosta.
Ariana Madix julkaisi hänen Instagram-kanavallaan videon, jossa hän kertoo, että hän on koko elämänsä ajan ollut aina vaaleahiuksinen. Hän on kokeillut elää kaikissa vaaleiden hiusten eri sävyissä, ja nyt hän halusi suuremman muutoksen.
Madix esittelee videolla hänen upeaa muutostaan. Naiselle tehtiin hiustenpidennys ja hänen hiuksensa värjättiin tummanruskeiksi. Lopputulos oli niin kaunis, että nainen ei voinut olla kuvaamatta itseään heti salongissa.
Ariana Madix on kertonut aiemmin kauneustoimenpiteistä, joissa hän on käynyt. Tähti kävi 39-vuotiaana ensimmäisessä laserhoidossaan. Hän on myös paljastanut ottavansa botoxia noin puolen vuoden välein, mutta suhtautuvansa toimenpiteisiin kuitenkin maltillisesti, koska hän haluaa pitää kaikki hoidot minimissä.
Vaikka Ariana Madix on kertonut karttavansa kasvojen täyteaineita, hän myöntää käyttäneensä pienen määrän täytettä huuliin. Lisäksi hän on aina korostanut elämäntapojensa merkitystä ja kertonut juovansa päivittäin suuria määriä vettä ja käyvänsä kuntosalilla säännöllisesti.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Ariana Madix tai laajemmin aihealueesta Lifestyle Viihdeuutiset.