Toisin kuin vanhoista elokuvista voisi päätellä, ei juoksuhiekka aiheuta usein vaaraa ihmisille. Toisinaan juoksuhiekkaan joutuneet tarvitsevat kuitenkin ulkopuolisten apua.
Kokeneeksi vaeltajaksi kuvailtu mies joutui joulukuun alussa juoksuhiekkaan Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevassa Archesin kansallispuistossa. Toista päivää vaeltamassa ollut mies vajosi reisiään myöten.
Hätäpaikannusmajakka pelasti
Vaeltaja aktivoi hätäpaikannusmajakkansa. Hänen hätäviestinsä tavoitti Grand Countyn pelastuslaitoksella työskentelevän John Marshallin.
– Olin juuri noussut ylös sängystäni. Raavin päätäni ja ihmettelin: Kuulinko oikein? Sanoivatko he todella ”juoksuhiekkaan”? Marshall kertoi Associated Press -uutistoimistolle.
Vaeltaja paikannettiin dronen avulla. Pelastajat pääsivät miehen luokse juoksuhiekan päälle laskettuja tikkaita pitkin. Vaeltaja oli ehtinyt tässä vaiheessa olla jumissa muutaman tunnin ajan vain parin asteen lämpötilassa.
Vaeltaja saatiin pois pinteestä. Hän kykeni jatkamaan vaellustaan rinkkansa kanssa jo pian pelastetuksi tulemisen jälkeen.
Marshallin mukaan on epätodennäköistä, että ihminen vajoaisi kokonaan juoksuhiekkaan. Useimmat ihmiset eivät vajoa vyötäröään syvemmälle.
Marshall on ollut pelastamassa ihmistä juoksuhiekasta aikaisemminkin. Vuonna 2014 hän oli mukana auttamassa 78-vuotiasta naista, joka oli juuttunut juoksuhiekkaan 13 tunnin ajaksi samaisessa kansallispuistossa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten juoksuhiekka, retkeily tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.