Suomessa koetaan harvoin niin pysäyttäviä hetkiä kuin eilen tapaninpäivänä, kun tieto rakastetun rocktähti Pate Mustajärven kuolemasta levisi kansalaisten keskuudessa. Suru-uutisen merkityksen huomasi viimeistään silloin, kun se oli illan pääuutisten ykkösaiheena.

Eilen iltapäivällä Pate Mustajärven tytär Jenni Mustajärvi julkaisi pysäyttävän yksinkertaisen päivityksen, jota katsellessa on vaikeaa pidätellä kyyneleitä. Jennin tarinat-osion päivityksessä (katso tästä) nähdään Paten ja hänen kädet pitämässä kiinni toisistaan ja niiden päälle on lisätty särkynyt sydän.
Tunne suorastaan huutaa itseään tuosta tyttären julkaisemasta kuvasta. Tyttären päivitys on nähtävissä 24 tuntia, eli lauantaihin iltapäivään saakka. Eilen myös Tappara piti Mustajärven kunniaksi hiljaisen hetken kotiottelussaan Nokia Arenalla Tampereella.

Ensikerran festarilavalla jo kuusivuotiaana laulanut Jenni Mustajärvi pitkän linjan muusikko, jolle musiikin lahja on tullut jo kotoa. Jenni Mustajärvi julkaisi aikoinaan esikoisalbuminsa 22:50 kolmen vuoden uurastuksen jälkeen, ja tuloksena oli tasapainoinen albumillinen kotimaista poprockia. Viime aikoina ura on jatkunut nousujohteisesti.
Ikurin Turbiini Pate Mustajärvi lähti kesken uransa, sillä hänellä oli tulossa vielä ainakin yksi kiertue, jota hän valmisteli taannoin innoissaan, kunnes joutui syyskuussa ilmoittamaan vakavasta sairastumisestaan. Sairastumisensa jälkeen hän työsti vielä elämäkertaansa, joka on määrä julkaista tulevana keväänä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Pate Mustajärvi tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.