Maailman suosituimpaan yhtyeeseen, Spice Girlsiin, 1990-luvulla kuulunut Melanie ”Mel B” Brown on nykyisin varsinkin somevaikuttaja, joka palkittiin vuonna 2022 urastaan Britanniassa arvostetulla MBE-arvonimellä. Ikonisen yhtyeen menestys kannattelee häntä edelleen. Nyt Mel B on viettänyt joulua Suomen Lapissa.
Spice Girlsin hajoamisen jälkeen myös soolouraa tehnyt poptähti on julkaissut somessa videoita ja kuvia, joissa hän on perheineen nauttimasssa perinteisestä suomalaisesta joulusta. Hänen mukaansa myös pulahdus avantoon kuuluu suomalaisiin perinteisiin.
Poptähti ja Rory McPhee kävivät yllättävän rohkeasti kastautumassa vedessä, eikä edes kiirehtinyt takaisin saunan lämpöön. Ääntelyistä päätellen pulahdus ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä kaikkein mieluisin tempaus, mutta riemunkiljahduksista päätellen se tuntui jälkikäteen upealta.
Mukana reissussa olivat myös perheen lapset. Saunomisen ja avantouinnin lisäksi ohjelmaan kuului myös perinteistä poroajelua sekä moottorikelkkailua.
Supertähti avioitui taannoin Lontoon maineikkaassa St. Paulin katedraalissa, jossa myös prinsessa Diana ja prinssi Charles vihittiin vuonna 1981. Hääpäivänään Mel B:n yllä nähtiin kaksi upeaa pukua. Viralliseen vihkiseremoniaan hän valitsi Josephine Scottin suunnitteleman mittatilauspuvun, ja vaihtoi sen myöhemmin Justin Alexanderin mekkoon.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Mel B tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.