Saksalainen huippumalli Heidi Klum tunnetaan suurena naamiaisasujen ystävänä. Hänellä on tapana herättää vuosittain hämmästystä näyttävillä ja yksityiskohtaisilla Halloween-asuillaan, jotka voisivat hyvin olla vaikkapa jonkin Hollywood-elokuvan tuotannosta.
Viime syksynä Heidi esiintyi aktiikin mytologian Medusana, jonka hiukset ovat käärmeitä ja joka kykenee muuttamaan kenet tahansa kiveksi.
Asun suunnittelu kesti peräti viiden kuukauden ajan. Hänen miehensä oli mukana teemassa ja esiintyi puolestaan kiveksi muuttuneena soturina.
Nyt Heidi sen sijaan nähdään asussa, jonka työstämiseen ei todennäkäisesti ole kulunut yhtä pitkään. Klum on nimittäin ikuistettu näyttävästi beigeen lateksiin puettuna. Katso alkuperäinen julkaisu tästä.
Hänen asunsa kääntää taatusti katseita minne meneekin, eikä se jätä ainakaan liikaa arvailun varaan.
Heidi on siis tehnyt poikkeuksellisen näyttävistä naamiaisasuistaan jo ilmion ja tavaramerkkinsä. Viime vuonna Klum ja Kauliz olivat molemmat pukeutuneet Halloween-juhlissaan E.T.-avaruusolioksi. Klumin mukaan E.T.-asut oli haastavampi toteuttaa kuin tämän vuoden Medusa-teemaiset naamiaisasut.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Heidi Klum tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.