Kanariansaarilla on seurattu viime päivinä miten Therese-myrsky on iskenyt turistien suosimaan saariryhmään. Nyt ennusteet ovat toteutuneet ja osa Teneriffasta on peittänyt lumeen.
Torstaina Kanariansaarten viranomaiset julistivat saariryhmään hätätilan, ja samalla La Palman ja Teneriffan saarille ennustettiin sankkoja lumisateita.
Teneriffalla sijaitsevan Teide-tulivuoren hupulla ja rinteillä on satanut runsaasti lunta, ja alueen teitä on siksi jouduttu sulkemaan liikenteeltä. Lumisade yhdistettynä kovaan tuuleen voi olla vaarallinen yhdistelmä alueen kapeilla ja liukkailla vuoristoteillä.
Oheisessa perjantaina kello 12.30 tallennetuissa webkameran kuvassa nähdään ajankohtainen tilanne saarella.
Lumisade itsessään ei ole Teneriffalla mikään harvinaisuus, sillä käytännössä joka talvi Teiden huipulla ja sen calderan alueella sataa lunta jopa useita kertoja. Tällöin turistien pääsyä Teiden huipulle joudutaan rajoittamaan, koska alueella liikkuminen turistibusseilla on liian vaarallista.
Forecan mukaan tällä kertaa kyseessä on medikaani, eli välimerellinen hurrikaani. Tilanne voi vaikuttaa myös suomalaisiin turisteihin, jotka ovat parhaillaan lomailemassa Kanariansaarilla.
Monella perheellä aurinkoinen rantaloma voi muuttua sateiden pitämiseksi ainakin torstain ja perjantain osalta.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kanariansaaret, lumimyrsky, Teneriffa tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.