Yhdysvaltalainen viihdealan moniosaaja Paula Abdul muistetaan American Idol -ohjelman sympaattisena tuomarina. Nainen oli menestyksekäs poptähti, kunnes joutui luopumaan urastaan loukkaannuttuaan lento-onnettomuudessa vuonna 1992.
Nyt 51-vuotias Paula on ollut lomailemassa Israelissa ja nautiskellut Kuolleenmeren hoitavasta vedestä. Neitokainen julkaisi Twitter-sivullaan otoksia, joissa hänet nähdään uima-asussa mudan peittämänä. Abdul ylisti kommenteissaan mineraalipitoista vettä, jolla tiedetään olevan hoitavia vaikutuksia.
– Pääsin luonnonkylpylään Israelissa Kuolleellamerellä. Ilmainen naamio ja mutakylpy! Kirjoitti nainen blogiinsa.
Koreografinakin tunnettu Paula Abdul oli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa eräs maailman suosituimmista poplaulajista hiteillään Straight Up, Forever Your Girl ja Opposites Attreact. Suosiopiikin jälkeen hänen uransa hiipui, kunnes neito tuli palasi taas julkisuuteen American Idol -ohjelman myötä. Viihdealalle Abdul pääsi The Jacksons -yhtyeen ansiosta tekemällä bändin Torture-kappaleen videolle koreografian.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Paula Abdul tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.