Britannian Celebrity Big Brother -ohjelman aikaisemmalta tuotantokaudelta tuttu ja monissa seksikkyysäänestyksissä menestynyt topless-julkkis Lucy Pinder on komeillut usein brittilehtien otsikoissa alituisilla nakukuvillaan. Näin on tälläkin kertaa.
Näyttävä glamour-malli ei ole kyennyt nousemaan otsikoihin juuri muuten kuin paljastaluillaan, mutta brittilehtien suosiossa mitattuna hän näyttää menestyvät varsin hyvin siinä mitä tekee. Taannoin Lucyn rintavarustus palkittiin leikkimielisessä kisassa ja hän poseerasi samalla palkintoruusukkeet rintojensa päällä. Tällä kertaa hän nakuilee Nuts-lehden sivuilla. Katso kuvat tästä.
Kuusi vuotta sitten uimarannalta muodokkaaksi malliksi ja Daily Star -lehden kolmossivun tytöksi löytynyt Pinder rankattiin jo seuraavana vuonna FHM-lehden äänestyksessä maailman seksikkäimpien naisten listalla sijalle 16. Vuotta myöhemmin sijoitus oli 35. ja toissa vuonna enää 92. Toiseksi viimeisessä Celebrity Big Brother -kisassa hän onnistui ärsyttämään muita asukkaita erityisesti tarinoillaan ja lensi BB-talosta ensimmäisenä. Hän on kertonut avoimesti haaveilevansa lesboseksistä näyttelijä Megan Foxin kanssa.
Uutisoimme viime kuussa, kuinka eräs britannialainen nainen kertoi seksiaddiktiostaan televisiossa. Crystal Warren nimittäin kertoi jääneensä koukkuun seksiin jo 15-vuotiaana ja sen jälkeen neitokainen on kaatanut sänkyynsä yli 1.000 seksikumppania. » Lue lisää
Maailmalta löytyy lukuisia tarinoita verenhimoisista hirviöistä, mutta suurin osa niistä on saatu selitettyä joko tieteen keinoin tai ne ovat paljastuneet huijauksiksi. Viime vuosina ympäri maailmaa on aiheuttanut kuitenkin kauhua verenhimoinen hirviö, El Chupacabra. » Lue lisää
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia. » Lue lisää
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa. » Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua. » Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana. » Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut. » Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia. » Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan. » Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla. » Lue lisää