Yes Man

Elokuvat · Stara.fi

Komediaelokuvissa menestysrooleja tehnyt, mutta sittemmin vakavammissa rooleissa floppaillut Jim Carrey nähdään nyt puolikomediallisessa roolissa elokuvassa Yes Man. Elokuva on genreltään komedia, jossa on myös runsaasti draamallisia piirteitä.

Yes Man kertoo yksinäisestä pankkivirkailija Carl Allenista (Jim Carrey), joka ei innostu mistään ja joka ei ole halukas osallistumaan mihinkään. Illat yksin kotona viettävä tylsistynyt mies kieltäytyy lähes kaikesta. Viimein eräs ystävä saa houkuteltua hänet seminaariin, jossa opetetaan uutta elämänhallintaa kyllä-sanan avulla. Kurssin jälkeen Allenin on vastattava kaikkiin pyyntöihin myöntävästi.

Pian Carl saa huomata, että yksi sana saa aikaan paljon. Se ajaa hänet toinen toistaan hullumpiin seikkailuihin, mutta kaikista niistä seuraa lopulta kuitenkin jotain hyvää. Ei-sanan lausumisesta seuraa taas katastrofeja toistensa perään. Aivan kaikkeen myöntyminen ei kuitenkaan kannata, mutta se ei uuden elämän alkuun päässyttä Carlia häiritse. Varsinkaan kun mielessä on myös uusi naisystävä (Zooey Deschanel).

Yes Man -elokuva ei tarjoile kovinkaan paljon nauruhermoja kutkuttavia hullunkurisuuksia, ja onneksi myös Jim Carrey pitää kasvonsa pääasiassa peruslukemilla. Tällä kertaa valkokankaalla nähdään Carrey, joka osaa olla hauska, mutta ei yritä olla liian hauska. Muiden roolisuorituksien puolella elokuvan naispääosassa nähtävä Zooey Deschanel toimii mukavasti, mutta katsojaa ei päästetä kovin syvälle hänen roolihahmoonsa. Siihen olisi voinut keskittyä hieman enemmän. Hollywood-kaunotar Molly Sims vilahtaa puolestaan vain hyvin pienessä sivuroolissa. Parhaasta sivuosasta vastaa höpsönä pankinjohtajana nähtävä Rhys Darby.

Elokuvan tärkeintä antia on naurunremakoiden sijaan tarinan perusajatus positiivisuudesta ja sen tuomista uusista seikkailuista ja kokemuksista. Näistä kaikista ei-miehet jäävät paitsi. Kokonaisuutena leffa on mainio piristys kenen tahansa päivään. Samalla se kiteyttää positiivisuuden tärkeyden. Yes Man on elokuva, joka voi antaa leffanautinnon lisäksi myös tärkeän ohjenuoran onnellisempaan elämään. Koko elokuvan voisi kiteyttää lauseeseen ”Sano kyllä kun haluat elää!”

PS: Lue myös Jim Carreyn haastattelu tähän elokuvaan liittyen tästä.

Ohjaus: Peyton Reed



Pääosissa: Jim Carrey, Zooey Deschanel, Bradley Cooper, Danny Masterson, Sasha Alexander, John Michael Higgins, Molly Sims, Terence Stamp



Ensi-ilta: 25.12.2008



Kesto: 1:46

Pisteet 4/5