Amerikkalainen televisiojulkkis Heidi Montag on viime aikoina ollut otsikoissa lähinnä erilaisten paljastuskuviensa merkeissä, mutta nyt on saatu toisenlaista materiaalia.
The Hills -realitysarjan tähti nähdään nyt harrastamassa kamppailulajia Hollywoodissa sijaitsevalla ulkotatamilla. Kuvista päätellen Heidi Montag ei ole ensimmäistä kertaa kamppailemassa, sillä hän sinkoaa vastustajan tatamiin näyttävässä kaaressa. Lajina on mahdollisesti judo. Katso kuvat tästä!
21-vuotias Heidi Montag nousi julkisuuteen The Hills -realitysarjasta, mutta sitä ennen hän oli tehnyt pienen sivuroolin myös Laguna Beach -televisiosarjassa. Sisustussuunnittelijasta täysipäiväiseksi julkkikseksi siirtynyt neitokainen on läpikäynyt useita kauneusleikkauksia. Hän toimii nykyisin – tietenkin – myös laulajana ja mallina. Marraskun lopulla avioituneet Heidi Montag ja Spencer Pratt tapasivat The Hills -sarjan kuvauksissa, sillä molemmat esiintyvät sarjassa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.