Bileprinsessa Lily Allen muuttaa maaseudulle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkiuransa lopettamisesta jo viime keväänä ensimmäisen kerran vihjannut ja viime kuussa asian vahvistanut brittipoppari Lily Allen on päättänyt karistaa Lontoon tomut jaloistaan. Hän aikoo nimittäin muuttaa maalle.

24-vuotias suosikkilaulaja on brittilehtien mukaan etsinyt jo jonkin aikaa uutta kotia Cotswoldsin alueelta. Hänen tähtäimessään on noin 1,5 miljoonan maaseutuasunto, joka on kävelymatkan päässä hänen isänsä Keithin asunnolta. Bileprinsessa on ystäväpiirin mukaan kyllästynyt Lontoon juhlimiseen.

– Lily on saanut tarpeekseen lontoolaisesta elämästä. Hän on ehkä vasta 24-vuotias, mutta hän on tehnyt enemmän kuin monet hänen ikäisensä tytöt, lähipiiristä kerrottiin.

The Sun -lehden tietojen mukaan Lily ei kuitenkaan aio myydä Pohjois-Lontoossa sijaitsevaa asuntoaan, vaan hän aikoo laittaa sen vuokralle.