Lady Gagalla uskomattomat kengät

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Poptähti Lady Gaga tunnetaan lukuisten hittiensä lisäksi erityisesti siitä, että hän poseeraa yleensä viihdemaailman erikoisimmissa asuissa niin konserttilavoilla kuin niiden ulkopuolellakin. Viime viikolla oikeaa asua ei kuitenkaan tainnut löytyä, sillä poptähti ikuistettiin Tukholmassa illallisella pelkässä alusasuissa.

Nyt Lady Gaga on kuitenkin saanut jälleen vaatteet ylleen ja myös kengät jalkaansa. New Yorkissa kuvatun tähden kengät olivat tällä kertaa kuitenkin niin erikoiset, sillä niille voisi antaa saman tien Vuoden uskomattomimmat kengät -tittelin. Katso kuvat tästä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Harvinaisen näyttävät jalkineet olivat tavallaan korkeakorkoiset, mutta niissä ei siitä huolimatta ollut kuitenkaan lainkaan varsinaisia korkoja, vaan ainoastaan päkiäosa. Aivan jokaiseen kenkäkauppaan moisia luomuksia tuskin saadaan myyntiin, sillä niillä käveleminen ei ainakaan kuvien perusteella ollut kovin helppo tehtävä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.