Noloa! Elokuvaohjaaja tuijotti Christina Aguileran rintoja

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Poptähti Christina Aguilera on ollut parin viime vuoden ajan hieman alavireessä ainakin ammatillisessa mielessä, sillä neitokaisen äänitteet eivät ole menestyneet ihan aikaisempian julkaisujen tapaan. Poptähden tuorein Bionic-albumi jäi taannoin monien muiden levyjen jalkoihin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Taannoin Christina osallistui Burlesque-elokuvan ensi-iltaan antavaan mustaan iltapukuun sonnustautuneena. Nyt punaiselta matolta peräisin olevien kuvien joukosta on löytynyt keskimääräistä nolompi otos, jossa elokuvan ohjaaja Steve Antin tuijottaa antaumuksella supertähden rintoja.

Viime viikolla Christinan yksityiset alastonkuvat vuotivat verkkoon ja aiheuttivat kohua. Christina usutti lakimiehensä tutkimaan tapausta, mutta kuvien vuoto lienee edelleen mysteeri. Kuvia on kuitenkin enää tässä vaiheessa mahdoton saada pois verkosta, mutta niitä julkaisseille verkkosivustoille voi olla tulossa kutsu leivättömän pöydän ääreen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.